perjantai 15. huhtikuuta 2011

good night

Laitat suuhuni valkoisen lääkkeen, annan sen imeytyä verenkiertooni.
Laitat suuhuni toisen lääkkeen, tällä kertaa tuo on oranssi, ihmettelen sen väriä, sekin imeytyy verenkiertooni, hetken huumaa, tuo euforian tunne valtaa kehoni.
tunnen kuinka huudat vierelläni tuskaisesti, mutta en ymmärrä, sanasi ovat kuin ruusuilla tanssimista ja hymähtelen ilosta. hetken päästä huomaan makaavani sohvalla, kylmä hiki virtaa selkääni pitkin, käteni ovat nihkeät ja minulla on kuuma. olen henkisesti ja fyysisesti niin väsynyt etten pysty edes nostamaan kättäni, jonkun lämmin käsi silittää päätäni ja kuiskaa, et saa nukahtaa ennen aamua.
mietin mitä tämä tarkoittaa, mikä näillä ihmisillä on hätänä jotka hääräävät ympärilläni.
yhtäkkiä kroppani kouristelee ja valtaa minut pahaan oloon, oksennan.
itken. mitä on tapahtumassa? katson peiliin,
silmistäni huomaa kuinka elämänvalo heikkenee, silmäni ovat sumeat ja väsyneen näköiset.
kalpeat kasvot ja tummat silmänaluset. näytän melkein jo kuolleelta.
pelkäsin että nukahdan, enkä koskaan heräisi.
kuiskasin käheällä ja melkein menetetyllä äänellä, tuo hetken huvi ei ole tämän arvoista.
istun kylmällä nojatuolilla ja katson ulos, aurinko nousee, hymyilen sinisillä huulillani ja kalpeat kasvoni menettävät enemmän väriä ja nukahdan hymyssä suin, sanoen hyvää yötä.

perjantai 22. lokakuuta 2010

sinun

suloisten sointujen kanssa tanssin niin että tähdetkin loistavat kirkkaimpina tänä yönä.

tänä yönä kietoudun huntuun ja maalaan huuleni syvän punaisiksi.

matkaan maailman äärin häntä etsiessä.

matkalla huulipunani kuivuu ja mekkoni väri menettää sen kirkkauden.

yhtäkkiä ohini kävelee nainen, tuo niin kaunis ja herkkä jopa helposti särkyvä.

maailmani muuttuu sekunnissa, revin huntuni ja pyyhin huuleni.

seuraan sinua, suutelen niskaasi, kättäsi.

jalkasi pettävät alta, otan sinut kiinni, turvaan selustasi.

olen aina lähelläsi ja siellä missä menet.

minä olen aave menneisyydestä, sinun rakkauden tekemä.

jos minut unohdat, maalaan huuleni uudestaan ja etsin sinut.

lauantai 14. elokuuta 2010

painautumat kehossani

päälläni on pelkkä valkoinen harso, kävelen kolkkoa ja kylmää käytävää pitkin.
etsin omaa paikkaani, käännän pääni vasemmalle,
huomaan ison patjan lattialla jossa on ihmiskehon painautuma.
katson jälkeä pitkään, se on niin tutun muotoinen.
tämän ihmisen ääriviivat ovat painautuneet muistiini.
piirrän sormella patjaan jääneet painautuman rajat päästä päähän.
nousen ylös, nostan oikean jalan, astun yhden askeleen eteenpäin.
nostan vasemman jalan, pistän sen oikean viereen.
asettaudun patjalle niin miten nämä raajat olivat siinä.
sulauduin siihen. makasin sivuttain niin että oikea jalka oli vasemman päällä.
kyynel vierähti niin että se sokaisi toisen silmäni.
käteni kouristuivat lähelle sydäntäni.
huudan, huudan niin lujaa että maailma tuntee tuskani.
huudan: TE ette tule koskaan ymmärtämään, TE olette sokaistuja himosta, vallasta, rahasta,
TE tulette huutamaan vielä minun nimeäni.
nyt olin juurtunut yhteen paikkaan, niihin samoihin tuskan tuntemuksiin.
vasen silmäni oli sokaistunut tyhmyydestäni.
revin itseni irti patjasta niin että nahkani repeili.
toinen jalkani jäi patjaan kokonaan.
mutta silti minä nousen joku päivä, ja koko maailma tulee tuntemaan vielä vihani.
OLETTE jumalan turhia luomuksia, täällä teitä ei tarvita.

torstai 5. elokuuta 2010

itseinho

tunnen oloni tarpeettomaksi, joka hengenveto tarkoittaa sitä että hetki hetkeltä olen tarpeettomampi.

olen sairas sisältä, mieleni on harmaa, sisältä mätä.

minun maailmani on hyvin pieni ja yksinäinen,
mikään ei riitä.

olen yksin. tarpeeton. ruma.

silmät ovat sielun peili, minun silmäni eivät loista, onko minulla sielua?

haluaisin kuulua jonnekkin.
tiedän, en kuulu.

minun paikkani on jossain missä linnut olisivat sairaan näköisiä eivätkä ne osaisi laulaa.
puut olisivat nahistuneita ja ruoho aidan toisella puolella vihreämpää.
kello olisi pysähtynyt eikä mikään liikkuisi, oma musta aukko.
yksinäisyys ja hiljaisuus se tuhoaisi minut.
korviini tunkeutuisi hiljaisuus mikä läpäisisi kehoni.
joka pienikin ruumiin osani ja solu tuntisi sen pahan olon.
keuhkojani polttaisi ja happi loppuisi.
ja kuinka käteni olisivat ruvilla eikä jaloissa tuntoa.
huuleni kuivat ja ääneni käheä.
rintani rupistuneet, kasvoni klommoilla.
kehoni olisi epämuodostunut ja ruma.
hiukseni pitkät ja harmaat, kuihtuneet.

-kun elämä ei hymyile, sille pitää nauraa takaisin-
FB

maanantai 19. heinäkuuta 2010

kello lyö kaksitoista

sydämeni sykki nopeammin kuin koskaan, kello löi kaksitoista.
jännitys siitä mitä oli edessä sai minut hysteeriseksi, mutta hyvällä tavalla.
hymäilin jännityksestä, kiedoin jalkani sinua vasten.
suutelin sinua.
lämmitin kylmiä käsiäsi paitani alla.
sinun vartalosi, naisen vartalo, se oli kauneinta mitä olin nähnyt.

selkäsi, kaaresi, rintasi.

olit hiljaa, molemmat oli.
se oli kaunis hetki, se oli meidän hetki.
istuimme vastakkain, tunsin hengityksesi dekolteessani.

hipaisin olkapäätäsi, säärtä, sisäreittä.
värähtelit.

kello löi neljä, tupakan savu täytti pienen puisen huoneen.
otit minut syliisi.
sanoja ei tarvinnut käyttää, molemmat tiesi sen.
nukahdin siihen.

rakastatko minua vielä huomennakin?

heräsin vierestäsi, aurinko oli jo noussut.
olit selkä minua vasten, koskin kylkeäsi niin että ihosi meni kylmille väreille.
aamun kosteus kantautui sisään, kylmä ilma hiipi avonaisesta ovesta.
kuiskasin hiljaa huomenta, hymyilit.
otin sinut kainalooni ja sanoin, olemme tässä aina, meitä ei tunnisteta.
aika oli pysähtynyt, kehomme olivat sulautuneet yhteen.
muuta maailmaa ei ollut, vain me kaksi.
turvallinen ja rauhallinen mieli valtasi molemmat.
sait minut eloon.
kuolleet tunteet herää, tunnen kun jokin liikkuu sisälläni.
kirjoitin selkääsi, sinua minä haluan, rakastan kehoasi, rakastan mieltäsi, sinua.
rakastatko minua vielä huomennakin?

maanantai 17. toukokuuta 2010

do you feel this?

huomaan, uusi tuuli saapui tänne, raikas.
joillekkin ei niin raikas. tuo vaaleahiuksinen tyttö.
rakkaudesta kipeä, hänestä kipeä.
kesäyön kaunis tyyneisyys.
sinun kyyneleesi ja tuskasi tarttuu muihin kuin ruusuköynnös kulahtaneiden talojen seinille.
tuo rakkauden huuma, se tekee meistä katkeria, mustasukkaisia, ja täyttää mielen pahalla.
samalla voi miettiä kuinka tuo rakkaus saa meidät hetki hetkeltä sokeiksi, niin täynnä rakkautta.
keuhkoja kutittaa ja päätä huimaa tuo ihana asia mikä saa meidät itkemään onnesta, pahasta.
sinun kaunis kätesi oli veressä tuon toisen ihmisen takia, miksi rakkaus satuttaa.
kävelen reunalla jalka toisen eteen hitaasti, katselen toisten kärsimystä ja toisten rakkautta,
olen välissä ei mitään, olen itse tyhjyys joka nauttii kun tuo tuuli saa hiukseni leijailemaan kevyesti auringon paisteessa. hius suortuvia kasvoillani, katson teitä.
tuijotan teitä, teidän surua, teidän rakkautta. en tunne mitään, olen tunnoton, mutta en surullinen. suru ja rakkaus on yliarvostettua, minä en.
olen maailmassa jossa kukaan ei halua minua.
- La Valse d'Amelie-