maanantai 29. maaliskuuta 2010

lapseni

mustatukkainen nainen, minulle olematon.
karjui, raiskasi korviani sanoilla.
nosti käden minua kohti.
maistoin tuon suloisen ironisen maun suussani.
valkoinen paita se oli pilalla.
tuo kaunis punainen väri, siitä tuli ruma.
huutavat sanat kaikuivat päässäni, sinä olet pahan alku ja loppu.
en saa sanottua mitään, ompelit suuni kiinni.
ihannoin tuota mustatukkaista olentoa.
viimein sain sanottua; äiti?.
hän vastasi; et ole lapseni.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

sinä

poltan tyttötupakan savuisessa huoneessa, tupakan tuoksu valkoisilla seinillä jättää muiston.
tuo punamekkoinen nainen katsoi kohti, näki vartaloni, pelkän objektin.
hän oli se jota pelkäsin.
tahdoin ulos itsestäni, olla toinen.
kuulakärkikynän haju oksetti minua, kosketit minua hiuksillasi.
sinä olit vienyt elämänhaluni.
sinä olit sade, sinä olit tyhjyys, muotoni peilin edessä muuttui sanojesi mukaan.
sinun sanat söivät minua, sinä heitit minut tuleen.
olen vaasi jonka sinä heitit seinään.
korjaan sirpaleita lattialta, niitä on vaikea enää koota.
olemme surkastuneita, meitä ei ole.

mä olen se ketä sun pitäis vihata.

hyvää yötä menneisyys, huomenta tulevaisuus.
se kaivaa syvältä, kiemurtelee läpi kehon.
tipahtaa ulos, lahja rakkauden, lahja kivun.
tyhjä huone, tyhjät haaveet. turtunut sydän.
sanat rakkauden satuttaa. raskas mieli.
tunteeton tai liikaa tunteita.
tuntuu lopulta, kaiken.
huominen voi tuoda kaiken uuden tai viedä mukanaan.