lauantai 14. elokuuta 2010

painautumat kehossani

päälläni on pelkkä valkoinen harso, kävelen kolkkoa ja kylmää käytävää pitkin.
etsin omaa paikkaani, käännän pääni vasemmalle,
huomaan ison patjan lattialla jossa on ihmiskehon painautuma.
katson jälkeä pitkään, se on niin tutun muotoinen.
tämän ihmisen ääriviivat ovat painautuneet muistiini.
piirrän sormella patjaan jääneet painautuman rajat päästä päähän.
nousen ylös, nostan oikean jalan, astun yhden askeleen eteenpäin.
nostan vasemman jalan, pistän sen oikean viereen.
asettaudun patjalle niin miten nämä raajat olivat siinä.
sulauduin siihen. makasin sivuttain niin että oikea jalka oli vasemman päällä.
kyynel vierähti niin että se sokaisi toisen silmäni.
käteni kouristuivat lähelle sydäntäni.
huudan, huudan niin lujaa että maailma tuntee tuskani.
huudan: TE ette tule koskaan ymmärtämään, TE olette sokaistuja himosta, vallasta, rahasta,
TE tulette huutamaan vielä minun nimeäni.
nyt olin juurtunut yhteen paikkaan, niihin samoihin tuskan tuntemuksiin.
vasen silmäni oli sokaistunut tyhmyydestäni.
revin itseni irti patjasta niin että nahkani repeili.
toinen jalkani jäi patjaan kokonaan.
mutta silti minä nousen joku päivä, ja koko maailma tulee tuntemaan vielä vihani.
OLETTE jumalan turhia luomuksia, täällä teitä ei tarvita.

torstai 5. elokuuta 2010

itseinho

tunnen oloni tarpeettomaksi, joka hengenveto tarkoittaa sitä että hetki hetkeltä olen tarpeettomampi.

olen sairas sisältä, mieleni on harmaa, sisältä mätä.

minun maailmani on hyvin pieni ja yksinäinen,
mikään ei riitä.

olen yksin. tarpeeton. ruma.

silmät ovat sielun peili, minun silmäni eivät loista, onko minulla sielua?

haluaisin kuulua jonnekkin.
tiedän, en kuulu.

minun paikkani on jossain missä linnut olisivat sairaan näköisiä eivätkä ne osaisi laulaa.
puut olisivat nahistuneita ja ruoho aidan toisella puolella vihreämpää.
kello olisi pysähtynyt eikä mikään liikkuisi, oma musta aukko.
yksinäisyys ja hiljaisuus se tuhoaisi minut.
korviini tunkeutuisi hiljaisuus mikä läpäisisi kehoni.
joka pienikin ruumiin osani ja solu tuntisi sen pahan olon.
keuhkojani polttaisi ja happi loppuisi.
ja kuinka käteni olisivat ruvilla eikä jaloissa tuntoa.
huuleni kuivat ja ääneni käheä.
rintani rupistuneet, kasvoni klommoilla.
kehoni olisi epämuodostunut ja ruma.
hiukseni pitkät ja harmaat, kuihtuneet.

-kun elämä ei hymyile, sille pitää nauraa takaisin-
FB